Ensimmäinen viikonloppu ja Renesansni Festival Koprivnica

Koitan tässä kokoilla ajatuksia tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen. Olen ollut perillä noin puolitoista vuorokautta ja siinä ajassa olen jo saanut nähdä vaikka mitä ja tutustua moneen aivan mahtavaan tyyppiin. Ensivaikutelma maasta ja sen ihmisistä on, että en ole koskaan tuntenut itseäni yhtä tervetulleeksi mihinkään. Lentoasemalla minua oli vastassa kirjaston aikuisten osaston johtaja Petar, joka kyyditsi minut Zagrebista Koprivnicaan. Matkalla oli kuvankaunista maalaismaisemaa ja ihania kyliä. Koprivnicaan tullessa ensimmäisenä iskivät silmille ränsistyneet ja ruostuneet rakennukset, joiden ylle kohosi kaupungin ylpeys; Podravka-elintarviketehtaan harmaa betoniblokki. Hetken mietin että jaahas, tämä on nyt sitten tällainen paikka, tuleepa mukavat kolme kuukautta... Mutta ydinkeskustaan tullessa maisema muuttui. Silmä lepäsi hienoissa rakennuksissa, keskusaukiossa ja kaupungin puistossa. Sittemmin olen jo saanut nähdä kaupungissa paljon muutakin kaunista ja tajunnut, että saapumisväylän kulahtanut maisema johtaa harhaan.

Lopulta saavuimme majapaikkaani, missä minua odotti erittäin mukavan asunnon (josta kerron myöhemmin) lisäksi juhlapäivällinen. Vuokraisäntäni Josep oli tehnyt paikallista herkkua; täytettyjä paprikoita perunasopassa. Vuokraemäntäni Marija taas kertoili työstään paikallisessa vammaisyhdistyksessä (ja romanilasten puolia pitävässä yhdistyksessä ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevässä yhdistyksessä sekä parissa muussakin) ja seinällä oli valokuvia mm. hänestä presidentin ja paavin kanssa. Ahkera ja aikaansaava ihminen, joka on tehnyt todella paljon edistääkseen asioita niin Koprivnicassa kuin kansallisella tasolla. Ja aivan älyttömän mukava ihminen, kuten miehensäkin.

Olin kuullut pari päivää aikaisemmin, että kaupungissa on saapuessani käynnissä renessanssifestivaali. Isäntäväkeni poika Željko opiskelee toisessa kaupungissa, mutta oli kotona käymässä ja lähti minulle oppaaksi. Festivaali oli todella näkemisen arvoinen. Kyseessä oli viidettä kertaa järjestettävä kansainvälinen tapahtuma, johon saapuu yleisöä ja esiintyjiä niin kaikkialta Kroatiasta kuin naapurimaista ja kauempaakin. Musiikkia, miekkojen kalahtelua, tulitanssia ja festivaalikojuja pimeässä illassa. Aika komea vastaanotto. Tänään kävin festivaaleilla uudestaan kirjaston johtaja Dijanan kanssa ja hän esitteli minut siinä sivussa puolelle kaupunkilaisista. Huomenna suuntaan kirjastoon ja arkinen aherrus alkaa. Mutta sitä ennen kuvat puhukoot puolestaan!

Säkkipillit soi ja rummut pauhaa taistelukentällä

Kaupungin notaari oli ystävällinen ja kirjoitti minulle oleskeluluvan nyt, kun olin astunut Koprivnican muurien suojiin (joskaan muureja ei nykypäivänä näy, mutta sillä paikalla kuulemma olivat. Kelpaisikohan paperi myös siellä poliisilaitoksella?).

Festivaalin sisäänkäynti

Kuningas ja kuningatar keskeyttivät ystävällisesti ruokataukonsa (suu täynnä pullaa) ja tulivat valokuvaan ulkomaan elävän kanssa. Lopulta kuvaan ilmaantui koko kuninkaallinen seurue ja mukaan pääsi myös Dijana (toinen vas.).

Ritarit esittäytyvät.

Pyöveli etsi mestausmielessä noitia ja epäili minun olevan kohderyhmää. Tuli onnekseni lopulta toisiin ajatuksiin.

Linnakukkulan takaa löytyi keijujen maa.